Jäsenkirjeet

JÄSENKIRJE 1/2026

Uusi toimintavuosi on käynnistynyt, ja haluamme kiittää sinua tärkeästä panoksestasi vapaaehtoisena. Toimintamme on osa tärkeää valtakunnallista auttamisverkostoa.

Vuosi 2025 oli SVAPin toiminnassa aktiivinen – jäsenmäärä lisääntyi ja saimme käynnistettyä erilaisten koulutusten sarjan, joka on seurattavissa SVAP Youtube kanavalla ( SVAP YotuTube ).

 On ollut ilo seurata vilkasta keskustelua ajankohtaisista aiheista SVAP WhatsApp ryhmässä – meillä on paljon eri osaamista ja hienoa, että sitä sujuvasti myös jaetaan, kiitokset kaikille siitä 😊

 Alkaneen vuoden 2026 tavoitteena on mm. vahvistaa alueellista hälytysryhmätoimintaa. Tähän tarvitsemme eri alueilta aktiivisia henkilöitä – jos kiinnostut toimimaan oman alueesi hälytysryhmän yhteyshenkilönä, ota rohkeasti yhteyttä jasenasiat@svap.fi .  

Tiedoksi, että vuoden 2026 jäsenmaksulaskut lähtevät matkaan aivan lähiaikoina.

SVAPin tilikausi ja jäsenmaksukausi ovat vuosittain joulukuun alusta marraskuun loppuun. Vuoden 2026 jäsenlaskusi lähetetään järjestelmästämme osoitteesta noreply@fivaldi.net. Pyydämme, että seuraat postiasi, ettei lasku päädy roskapostiin.

Kiitos sitoutumisestasi ja arvokkaasta työstäsi vapaaehtoisena. Toivotamme turvallista ja antoisaa uutta toimintavuotta!

Seuraa somekanaviamme:  Facebook , Instagram ja Linked In

Ystävällisin terveisin

SVAP HALLITUS

jasenasiat@svap.fi



JÄSENKIRJE 1/2025

Kiitokset kuluneesta Suomen vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimijat ry:n ensimmäisestä toimintavuodesta!

Vuoden 2024 aikana perustettiin yhdistys ja alettiin rakentaa puitteita, joiden sisään varsinainen toiminta saadaan sovitettua. Pitkähkön neuvotteluprosessin jälkeen yhdistyksemme hyväksyttiin syksyn lopulla osaksi Vapepa-verkostoa. Siitä alkoi varsinaisen toiminnan rakentaminen ensin hallituksen ja kuluvan tilikauden (1.12.2024 – 30.11.2025) alettua myös aktiivisten jäsentemme toimesta. Koulutuksia valmistellaan ja sähköisten toimintaympäristöjen suunnitelmat rakentuvat tätä lukiessasi. Tämän vuoden aikana käynnisteteään alueellista toimintaamme muodostamalla hälytysryhmiä ja aluevaltuustoja. Tulemme myös osallistumaan Vapepan yleiseen alueelliseen kehittämiseen.

Vuoden 2025 toimintasuunnitelma löytyy täältä.

Tällä hetkellä pääasiallinen tiedotuskanavamme on yhdistyksen jäsenten yhteinen WhatsApp-tietoduskanava sekä -keskusteluryhmä. Muitakin sosiaalisen median kanavia ollaan valmistelemassa ja rakentumassa ovat lisäksi tapahtumakalenteri sekä koulutusympäristö.

Pyrimme tuottamaan päivittyvää sisältöä myös verkkosivuillemme svap.fi. Sieltä löytyvät myös mm. yhdistyksemme säännöt ja hallituksen jäsenten yhteystiedot. Ole hallituksen jäseniin rohkeasti yhteydessä, jos koet voivasi tuoda lisäarvoa heidän vastuualueilleen!

Seuraava jäsenkirje pyritään julkaisemaan puolivälissä kevättä ja viimeistään silloin voimme kertoa koulutuksista ja tapahtumista, joita nyt vielä suunnitellaan ja rakennetaan.

Laskut vuoden 2025 jäsenmaksuista on lähetetty muutama päivä sitten. Maksathan sen eräpäivään mennessä käyttäen laskussa olevaa viitenumeroa!

Hyvää alkanutta vuotta 2025! Tehdään siitä yhdessä henkilöetsinnässä kehittymisen, positiivisen näkymisen ja onnistumisten vuosi!

SVAP hallitus